Vierailu Pajulahdelle

paju-talvi

Pari vuotta sitten ilmoittauduin 1. Askel liikkumaan -kurssille Pajulahdelle. Minun ensimmäinen 5 päivän jakso oli maaliskuussa ja silloin Pajulahdella oli upea talvi! Saimme kokeilla lumikenkäilyä, potkukelkkailua, seinäkiipeilyä, kuntosaliharjoittelua, kahvakuulaa jne. Oli oikein hauskaa olla siellä, syödä terveellisesti, liikkua paljon ja ladata omat akut täyteen.

kesapaju

Osallistuin myös 1.Askel liikkumaan kurssin seurantajakson viikonloppuun silloin elokuussa. Tällöin Iso-Kukkaisjärvessä pystyi uimaan ihanan viileässä vedessä. Oli mukava tavata kurssilla tulleita ystäviä. Meillä kaikilla oli tavoitteena kuntoilun lisääminen ja osalla laihduttaminen. Lähes kaikki olivat päässeet tavoitteisiin!

jarvipaju

Samaisena viikonloppuna Pajulahdella pidettiin Trialthonin SM-kilpailut. Lauantai aamusta klo 7.00 kisassa lähti uimaosuus. Ilma oli aika viileä ja järvi sumun peitossa. Seurasimme koko lauantaipäivän ajan jännityksellä kisaa. Suomesta löytyy kyllä todella hyväkuntoisia urheililjoita ja kuntoilijoita. Illan päätteeksi kävimme saunassa ja juttelin kisaan osallistuneen urheilijanaisen kanssa. Hän oli suoriutunut täysmatkasta hienosti!

Olin heti uuden vuoden jälkeen ajelemassa kohti Pajulahtea. Vein tyttöni ystävineen sinne leireilemään.

2 thoughts on “Vierailu Pajulahdelle

  1. Heippa! Onpas upeita maisemia. Mikäs onkaan tuollaisessa luonnonrauhassa kokeilla eri lajeja ja vielä aivan rauhassa aikuisten kesken 😉 Uudenvuodenjatkoja!! Terkuin T. T-L

    • Kiitos! Pajulahdella on hienot harjumaisemat ja luonnonrauhaakin löytyy. Voisimme joskus yhdessä mennä sinne vaikka viikonloppukurssille 🙂 Liikunnallista alkanutta vuotta 2015!

Comments are closed.