Pajulahdella seminaarissa

Pajulahti on minulle tuttu paikka. Poikani oli leireillyt juuri Pajulahdella pari viimeistä viikonloppua seura- ja piirileirillä. Hän oli saanut asustaa kavereidensa kanssa täällä, olla aikataulun mukaisesti oikeassa paikassa ja treenata paljon sekä syödä paljon.  Olin viestitellyt hänelle, että olihan ollut kivaa leirillä ja hyviä harjoituksia hallissa sekä ulkona.

Osallistuin ensimmäistä kertaa Kestävyysseminaariin. Minusta on syksyn aikana tullut SULin juoksuvalmentaja. Haluan olla kehittämässä kestävyysjuoksua eteenpäin ja antamassa oman panokseni yleisurheilulle. Tiedätkö, että olen harrastanut 41 vuotta nimenomaan juoksemista?

Valmentajan roolissa toimin opettajana ja liikunnan ilon tuojana lapsille ja aikuisille. Seminaarissa minut otettiin mukaan hienosti ja sain kuunnella huippuluokan esityksiä. Norjasta Anita Rapp-Odegaard  oli esittelemässä ”Norjan urheilijan terveyden” -toimintamallia. Kun treenataan kovaa, niin se edellyttää, että syödään paljon, nukutaan paljon.

On hienoa huomata, kuinka avoimesti kestävyysseminaarissa jaetaan tietoa. Luennoitsijat ovat todella hyviä. Ainokaisa Saarinen kertoi urheilijanäkökulman: ”Riittääkö energia, kun harjoitellaan huipulla?” Hän oli ottanut tuekseen oman ravintoterapeutin, jonka avulla saatiin paras tulos ravintoasioihin. Huipulla ei juurikaan kikkailla, vaan tehdään perusasioita ja yritetään olla terveitä ja muistaa palautuksen ja levon oikea suhde.

Toisena seminaaripäivänä esiteltiin, miten kestävyysvalmennuksessa käytetään hyväksi korkeanpaikan leirejä. Seminaarissa korostettiin, että treenatessa korkealla noin 2000m korkeudessa pitää aluksi sopeutua sinne ja aloittaa rauhassa. Muistaa juoda paljon ja levätä ennenkuin voi tehdä kuormittavia harjoituksia. Korkeanpaikan leirin pitäisi kestää vähintään 2 viikkoa yhtäjaksoisesti. Vuoristoharjoituksen urheilijanäkökulmaa meille kertoivat Jukka Keskisalo ja Valentin Kononen. Pajulahdelle on rakenteilla Alppimajoja eli huoneistoja, joissa on vuoristo-olosuhteisiin säädetyt majoitustilat. Alppimajat avautuvat ensi keväänä toukokuun aikana.

Tsemppiä marraskuun loppuun sinulle lukijani! Kohta meille tulee lunta ja valaistuu maisemakin.

Vierailu Pajulahdelle

paju-talvi

Pari vuotta sitten ilmoittauduin 1. Askel liikkumaan -kurssille Pajulahdelle. Minun ensimmäinen 5 päivän jakso oli maaliskuussa ja silloin Pajulahdella oli upea talvi! Saimme kokeilla lumikenkäilyä, potkukelkkailua, seinäkiipeilyä, kuntosaliharjoittelua, kahvakuulaa jne. Oli oikein hauskaa olla siellä, syödä terveellisesti, liikkua paljon ja ladata omat akut täyteen.

kesapaju

Osallistuin myös 1.Askel liikkumaan kurssin seurantajakson viikonloppuun silloin elokuussa. Tällöin Iso-Kukkaisjärvessä pystyi uimaan ihanan viileässä vedessä. Oli mukava tavata kurssilla tulleita ystäviä. Meillä kaikilla oli tavoitteena kuntoilun lisääminen ja osalla laihduttaminen. Lähes kaikki olivat päässeet tavoitteisiin!

jarvipaju

Samaisena viikonloppuna Pajulahdella pidettiin Trialthonin SM-kilpailut. Lauantai aamusta klo 7.00 kisassa lähti uimaosuus. Ilma oli aika viileä ja järvi sumun peitossa. Seurasimme koko lauantaipäivän ajan jännityksellä kisaa. Suomesta löytyy kyllä todella hyväkuntoisia urheililjoita ja kuntoilijoita. Illan päätteeksi kävimme saunassa ja juttelin kisaan osallistuneen urheilijanaisen kanssa. Hän oli suoriutunut täysmatkasta hienosti!

Olin heti uuden vuoden jälkeen ajelemassa kohti Pajulahtea. Vein tyttöni ystävineen sinne leireilemään.