Joulu kotoiluna


Tiedätkö, että yleensä olen viettänyt viimeiset joulut kotona
ja niin teen tänäkin vuonna. Tyttöni kotiutuvat joulunajaksi meille ja vietämme joulun perheen kesken. Minulla joulu alkaa kirjoittamalla nippu joulukortteja ajoissa, tekemällä käsilläni joulukoristeita. Kävin omasta pihasta napsimassa kuusenoksia ja tuijan oksia, taittelin niistä pikku kimppuja ja kokosin joulukransseiksi. Viimeiset jouluviikot rauhoitun eli vältän kaupoissa juoksemista ja lahjojen ostelua.

Viime viikonloppuna pääsin ulkoiluttamaan suksiani kahden vuoden tauon jälkeen
. Viime talvena en hiihtänyt lumenpuutteen vuoksi ollenkaan. Luin paikallisesta lehdestä, että tähän lähelle oli tehty tykkilumilatu ja minulle tuli kiire sinne. Hain sukseni autotallista ja sauvoja etsin vähän pidempään. Sitten lämmitin auton ja ajelin ladulle kiireesti. Mikä onni olikaan päästä hiihtämään, vaikka taitoni olivat vähän ruosteessa. Sukseni olivat hyvät ja pian kaupungin latukissa ajoi latu-uran uudelleen ja oli todella hienoa hiihtää.

Joka päivä pyrin liikkumaan ja keräämään askeleita
välillä hölkäten, sauvakävellen tai kävelemällä. Ulkoilmaa on saatava, ettei ihan nuukahda sisälle. Olen kolunnut kaikki lähipururadat, lähellä olevat luonnonpuistot ja lähitiet tarkasti. Talvi olisi kiva piristys ja toivonkin sen tulevan myös Etelä-Suomeen. Järvet saisivat jäätyä ja jäälatu tulla meille Tuusulanjärvelle. Odotan talvea ”lapsen innolla”.



Toivotan sinulle lukijani Iloista Joulunaikaa!