Saimmeko lumitalven?

    

Lumi on vallannut kadut, pihat, metsät ja pellot. Olen hiihtänyt luonnonlumessa marraskuussa ja joulukuussa päässyt koneladulle suksillani. Tämä on muuten etelässä ensilunta! Olen tehnyt monet lumityöt ja putsannut autot lumesta. Nastakengilläni olen kulkenut lähipoluilla.

Perinteiset havukranssit odottavat saajiaan terassillani. Ensin taittelen havuista pieniä kimppuja ja rautalangalla kiinnitän ne kehikkoon. Lopuksi teen rusetin ja kiinnitän sen kranssiin. Tykkään askarrella olohuoneen pöydällä, sanomalehtiä suojaksi ja sitten hommiin.

Parina iltana kudoin Nalle sukkalangasta Strömsö pipot, jotka ajattelin antaa joululahjoiksi. Yhdestä kerästä sain kaksi villapipoa. Meillä töissä vetää isoista ikkunoista ja on oltava lämpimästi päällä. Täytyy muistaa ottaa töihin mukaan villasukat!

Kotonani on sähkönsäästö menossa. Pyykkiä pesen noin kerran viikossa. Tarkkailen kännykälläni tuntisähkön hintaa. Toivoisin tuulisia ilmoja, jotta sähkö olisi vähän edullisempaa. Takka lämpiää meillä usein ja ilmalämpöpumppu lämmittää yläkertaa.

Joulu tulee pian…
Toivotan sinulle lukijani
Hyvää Joulun odotusta!

Joulun aikaan

 

Etupihallani on 30 metriä korkea kuusi, siitä kävin napsimassa muutamia roikkuvia havunoksia. Kehikon kransseihin tein ruusuangervojen punertavista oksista taivuttamalla ja rautalangalla kiinnittäen. Havut leikkasin pieniksi ja yhdistelin pikkukimpuiksi. Sen jälkeen kiinnitin kehikkoon rautalangalla. Tänä vuonna kasasin havuista puolikkaita kransseja.

Yhtenä lauantaina ystäväni laittoi minulle viestiä ja kyseli, josko voisin tulla opettamaan hänelle sekä parille tutulle, miten havukranssi saadaan tehtyä. Niin vietimme yhden illan väsäten erilaisia havukransseja käsillämme. 

Ostin monta kerällistä Strömsö lankaa ja virkkasin parit ympyrämatot, toisen veljelleni ja toisen tytölleni joululahjaksi.  Nykyään katson vain toisella silmälläni ohjetta ja loput improvisoin. Välillä sitten puran lankaa ja teen uudelleen. Kirjapinoni suoristavat mattojen reunat. Olen aina tykännyt tehdä käsitöitä. Lapasia kudoin jo alkusyksystä tytöilleni ja annoin etukäteen heille, kun talvi yllätti ja kylmät säät tulivat marraskuussa.

Minulla on vasen polvi jäykkänä ja se vaatii ahkeraa kuntoutusta. En oikein osaa sanoa, miten sain polveni taas tämmöiseen kuntoon yhtäkkiä. Ostin itselleni Tunturi-kuntopyörän ja yritän sillä ajella sekä jumpata ahkeraan. En ole vielä uskaltanut tykkiladuille hiihtämään, mutta joululomalla ajattelin kokeilla varovasti. Vuosi sitten olin hiihtänyt jo monta kertaa ennen joululomaa. 

Aamulla aikaisin tein joulusiivousta, tamppasin matot ulkona, pyyhin pölyjä. Meillä on aito joulukuusi olohuoneessa, se koristeltiin tänä vuonna etukäteen serkkutyttöjemme toimesta. Minulle joulu on perheeni kanssa yhdessä oloa, rauhoittumista, ulkoilua ja kotoilua.

Toivotan sinulle lukijani Hyvää Joulun aikaa! 

Joulu kotoiluna


Tiedätkö, että yleensä olen viettänyt viimeiset joulut kotona
ja niin teen tänäkin vuonna. Tyttöni kotiutuvat joulunajaksi meille ja vietämme joulun perheen kesken. Minulla joulu alkaa kirjoittamalla nippu joulukortteja ajoissa, tekemällä käsilläni joulukoristeita. Kävin omasta pihasta napsimassa kuusenoksia ja tuijan oksia, taittelin niistä pikku kimppuja ja kokosin joulukransseiksi. Viimeiset jouluviikot rauhoitun eli vältän kaupoissa juoksemista ja lahjojen ostelua.

Viime viikonloppuna pääsin ulkoiluttamaan suksiani kahden vuoden tauon jälkeen
. Viime talvena en hiihtänyt lumenpuutteen vuoksi ollenkaan. Luin paikallisesta lehdestä, että tähän lähelle oli tehty tykkilumilatu ja minulle tuli kiire sinne. Hain sukseni autotallista ja sauvoja etsin vähän pidempään. Sitten lämmitin auton ja ajelin ladulle kiireesti. Mikä onni olikaan päästä hiihtämään, vaikka taitoni olivat vähän ruosteessa. Sukseni olivat hyvät ja pian kaupungin latukissa ajoi latu-uran uudelleen ja oli todella hienoa hiihtää.

Joka päivä pyrin liikkumaan ja keräämään askeleita
välillä hölkäten, sauvakävellen tai kävelemällä. Ulkoilmaa on saatava, ettei ihan nuukahda sisälle. Olen kolunnut kaikki lähipururadat, lähellä olevat luonnonpuistot ja lähitiet tarkasti. Talvi olisi kiva piristys ja toivonkin sen tulevan myös Etelä-Suomeen. Järvet saisivat jäätyä ja jäälatu tulla meille Tuusulanjärvelle. Odotan talvea ”lapsen innolla”.



Toivotan sinulle lukijani Iloista Joulunaikaa!

Joulun taika

Miten joulu tulee sinulle? Minulle se tulee kirjoittamalla nippu joulukortteja, kutomalla läheisilleni itse tehtyjä joululahjoja, askartelemalla joulukransseja omilla käsilläni. Voin kertoa, että olen käsityöihminen. Kun olin yläasteella, niin meni TET-harjoitteluun maailman ihanimpaan Kukkakauppaan, jota ei enää ole olemassa. Sain opetella erilaisia töitä siellä: putsata ruusujen piikkejä, opetella käärimään kukkapaketteja, myymään kukkia asiakkaillemme, kastelemaan viherkasveja, opetella  käyttämään kassakonetta.

Tiedätkö, että minua opetti sen liikkeen kukkakauppias? Hänellä oli aikaa näyttää minulle kädestä pitäen, miten kukat asetellaan kimppuun. Kukilla kimpussa oli oma järjestys. Osaan vieläkin tehdä kukkapaketin, koska olen käärinyt niitä satoja.

Kun sinun työpaikkasi tulee TET-harjoittelija, toivon todella, että muistelet, kun itse olit vastaavassa tilanteessa. Sain tänä syksynä kaksi todella innokasta 8-luokkalaista viereeni ja opetin heille IT-alan Helpdesk työtäni. Molemmat koululaiset saivat minun opastuksella ohjata tikettejä meidän työjonoihin ja heistä se oli ihan kivaa.

Sitten editoimme video-ohjetta ja siinä jouduimme chatin välityksellä toimittajaltamme kysymään vähän neuvoja, jotta saimme ohjeeseen pari uutta kuvaa ja uuden äänen. Koululaisista tämä oli jännittävää.

Haluan korostaa, että meillä kaikilla on aikaa, jos vain haluamme. Nykypäivän työelämä vaatii monia taitoja! TET-harjoittelijoista kasvaa uusia työntekijöitä ajan kanssa. Nuoremme tarvitsevat mahdollisuuksia näyttää omia taitojaan ja opetella uusia.

Saan vetää harrasteryhmällemme joulukuun viimeisen Yleisurheilutreenin monitoimihallissamme. Minulla on vielä hetki aikaa suunnitella, millaisen treenin pidän. Ajattelin, että teen ”lorupussin” eli pussista oppilaani saavat vuorotellen ottaa tehtävän ja kaikki teemme sen yhdessä. Lorupussini liittyy kyllä Voitto Onnisen SUL Yleisurheiluohjaaja 1 -aiheisiin. Olen käynyt koulutuksen joulukuun alussa. Minusta on kivaa olla opettajana ja jakaa lapsille ”Liikunnan iloa tuhat kiloa”. Toivon, että innostukseni tarttuu yleisurheilukoululaisiimme.

Joulun taika tulee ihan pienistä asioita,
yhdessäolosta perheen kanssa.
Jokaisella Joulu on omanlaisensa.

Hyvää Joulun odotusta sinulle lukijani!

Joululomalla kotona Suomessa

pelto

Saimme kauneimman joululahjan ihan ilmaiseksi eli taivaalta satoi lunta ja maa peittyi valkoiseksi! Joulupäivänä meillä paistoi aurinko ja pakkasta oli -12 astetta. Kannattaa lähteä reippailemaan ulos ja katsomaan kaunista talvista luontoa. Toppavaatteet vaan päälle, niin talven viima ei iske heti!

kuusi

Joulu on jokaisella omanlaisensa. Toisille se on matkustamista sukulaisten luokse ja toisille lomailua ulkomailla. Meillä ollaan kotona ja odotetaan mummoa sekä veljeäni kylään. Viime jouluna meillä nurmikko vihersi ja lunta ei ollut. Nytkin meni tosi hilkulle eli lumi satoi vasta aatonaattona…

WP_20141229_12_14_42_Pro

Reippaimmat ovat jo käyneet hiihtolenkillä! Itse kävin kävelemässä ja valokuvaamassa kaunista talvista luontoa, kun en flunssaisena voinut hiihtää. Poikani meni lumipotkukelkkailemaan jo aamusta ihan omatoimisesti ja viihtyi ulkona yli tunnin! Joulukuun alussa ennen luonnon lumia kävin Kivikon hiihtohallissa avaamassa hiihtokauteni.

WP_20141229_12_14_55_Pro

Helsinkiin tuli ensilumi tänä vuonna 22.11.2014 , jolloin Esplanadilla oli hyvin kaunista ja jouluista! Olin silloin poikani kanssa työpaikkani perhepäivillä Joulupukkia katsomassa. Samalla  pistäydyimme myös Helsingissä. Ylläoleva talvinen kuva on Tuusulanjärveltä.