Piipahdus Tallinnaan

linna

Tein nopean vierailun ystävättäreni kanssa Tallinnan kevääseen. Kaupunki oli vihreä ja ilmassa oli sateen tuoksu. Matkailijat ovat vasta aloittamassa kesäkautta Tallinnan kaupungissa, joten sinne mahtui hyvin sekaan kulkemaan vanhaan kaupunkiin mukulakaduille. Vanhassa kaupungissa on remontti menossa eli  jotkut kadunpätkät on revitty auki ja odottavat ahkeria työmiehiä…

raatihuone

Virossa on aina ollut upeita kahviloita, joista saa edullisesti itsetehtyjä herkkuja. Valikoima on vaan parantunut. Ikkunaostokset ovat parhaita! Hyvän palvelun paikkaan tekee mieli tulla uudestaan. Virolaiset osaavat palveluntaidon ja ovat ihanan ystävällisiä. Heillä se on veressä ja vanhempia ihmisiä kunnioitetaan. Tuosta asenteesta pidän kovasti! Mekin ehdimme hörppiä kahvit ja syödä omenapiirakat raatihuoneen lähellä.

kahvieri

Viron hintoja on kiva vertailla. Tällä kertaa etsin pojalleni urheiluvaatteita ja löysinkin edullisia juoksupaitoja ja shortseja Kristiine keskuksesta. Ajanpuutteen vuoksi hurautimme sinne taksilla. Tämä kauppakeskus sijaitsee satamasta 4 km päässä. Apteekissa pyörähdin hakemassa Puhdas Lodus -käsirasvaa. Elokuvateatteri Soprus on vanhan kaupungin laitamilla vesisuihkuineen.

cinema

Yhtenä kesänä ajoimme kuumassa bussissa Pärnu maantien kaukaisimpaan ostoskeskukseen halpojen hintojen toivossa. Löytyihän sieltä iso sisustuskauppa, mutta en sillä kertaa jaksanut kantaa aarteita Suomeen. Oikeastaan en ole sisustusihmisiä, vaan minua kiinnostaa matkailu, valokuvaus ja liikunta enemmän. Viron yleisurheilustadionilla Kalevi Keskstaadionilla en ole koskaan vieraillut. Ehtisinkö joskus sinne kisoja katsomaan?

oldhansa

Tere tulemast! Head reisi!