Hiihtämässä Tanhuvaaran maisemissa

puut

Tällä hiihtolomalla kakkosauto pakattiin täyteen suksia ja hurautettiin Savonlinnaan Tanhuvaaran Urheiluopistolle. Autoon mahtui jokaiselle yhdet sukset mukaan. Jätin kotiin skin-sukset ja otin pitopohjat matkaan. Toivottiin talvista viikkoa meille! Olimme olleet Villa Vuorelassa 10 vuotta sitten kesälomaa viettämässä koko perheen voimin, mutta talviaika oli vielä kokematta.

latu

Joka päivä hiihdimme metsälenkillä tai järven jääladulla. Opistolla latukone ajoi ladut aamuisin kuntoon ja talvinen luonto kutsui liikkumaan. Hiihtolenkeistä Tanhuvaaran vitosesta tuli suosikkini. Siellä mutkiteltiin metsän keskellä, välillä kiivettiin ylämäkeä ja sitten liuttiin laskuja. Pojan kanssa kävin myös pulkkamäessä. Ensin rämmittiin pitkä ylämäki ylös ja sitten äkkiä pulkan kyytiin ja vauhdilla alas.

jaa

Jäälatu kiersi yhden saaren ympäri. Siellä ei ollut ruuhkaa. Rannoilla näkyi muutamia kesämökkejä talviteloillaan. Tasatyöntöä pystyi hyvin harjoittelemaan matkan aikana jäisillä laduilla. Monesti toinen puoli tuli myötätuuleen ja toinen vastaiseen. Poika kävi isänsä kanssa jäällä lumihangessa juoksulenkillä.

olavinlinna

Talvinen Olavinlinna näytti nukkuvan talviunta. Kesäisin paikka vilisee oppperaturisteja ja muita matkailijoita. Huomaatko, että talvellakin järvessä on niin kova virta, että se ei ole jäätynyt? Meidän lisäksi muutama kävelijä oli rannan kävelypoluilla ulkoilemassa. Savonlinna näytti talvella rauhalliselta kaupungilta.

jarvi

Auringonpaiste teki ihmeitä maisemalle. Puhdas lumi kutsui ulos pakkaseen. Voisinpa pysäyttää ajan ja jäädä vielä muutamaksi viikoksi hiihtelemään! Lumiset ladut olivat niin mainiossa kunnossa. Hiihtolomaviikko meni liian nopeasti…

Toivotan lukijoilleni Aurinkoisia Talvipäiviä!