Sain juoksukärpäsen jo 11-vuotiaana tyttösen. Olin kotona illalla ulkoilemassa lähimetsäss, kun meidän kentällä näin luokkakaverini harjoittelemass ryhmässä. Ryhmää veti pirteä nainen, jolla oli labradorinnoutaja mukana. Kiinnostuin tästä kovasti ja heti seuraavana päivänä kyselin luokkakaveriltani, ett miss harkoissa oikein hän oli? Selvis, että ne olivat yleisurheiluharkat. Halusin tietty sinne mukaan juoksemaan ja hyppimään! Ensimmäisiin juoksukilpailuihin lähin innolla mukaan. En muistanu kysyy, missä se maali oli, vaan lähdin vauhdill matkaan ja pysähdyin ennen maalii. Mulle huidottiin, että vielä vähän matkaa ja sitten oot perill.

Mun nuoruudess vanhemmat ei ehtiny viedä harjoituksiin, vaan ite piti olla omatoiminen ja ottaa selvää asioista. Jos halus harrastaa, niin mentiin vaan mukaan. Kyllä sielt sitten sai aina kavereita ja heidän kanssa pyörällä kesät talvet kuljettiin yhdess harjoituksiin. Valmentajamme oli tosi mukava. Hän kuskas meitä aina kisoihin ja piti meille pururadoilla harjoituksii. Urheilun parista sain hyvii ystävii ja pidämme edelleen yhteyttä.

70- ja 80- luvun urheiluasut oli kaukana nykypäivän teknisistä vaatteista. Kisa-asuna oli t-paita ja shortsit. Sitten seura-asuna tosi paksua kangasta olevat verkkarit. Piikkarit oli silloin yleensä Karhulta samoin lenkkarit. Kuvassa mun vanhat Karhut ja harjoituskirjani. Silloin ei ollu mitään nettiohjelmii kuten nykyään.

Ensimmäiset MM-kisat 1983 Helsingissä olivat hienot! Seuramme kanssa olin Olympiastadionilla katsomasa useana päivänä  MM-kisoja Helsingissä elokuussa. Muistan avajaiset elävästi ja Norjalaisen Grete Waitzin maratonvoiton sekä Tiina Lillakin keihäsvoiton tietenkin. Meillä oli takakatsomoss aika alhaalla paikat, joten näimme monia urheilijoita lähelt.

Ruotsiss käytiin juoksemassa Lidingö Loppetissa. Meidän kesäkausi loppu sinne. Saimme olla yhden yön hotellissakin ja matkustaa laivalla. Ruotsissa monesti syksy oli ollut sateinen ja sitten juoksun startti oli savipellolta 15km hiekkateitä mutkitellen. Siellä oli paljon juoksijoita ja aina järjestelyt pelasi tosi hyvin. Niist jäi mukavat muistot!

On hieno huomata, että Suomess on kuntoilubuumi ollut jo muutamii vuosii päällä! Juoksukouluihin mennään innokkaana mukaan. Itsekin kävin Juoksukoulun 2011, kun menin ensimmäistä kertaa Naisten kympille ja sitten vielä innostuin laittamaan numerolapun rintaani ja kokeilemaan puolikasta Paloheinässä. Keväällä 2015 olin ilmoittautunu uudelleen Juoksukouluun ja sain juoksukärpäsen liikkeelle pienistä jalkavaivoist huolimatta. Oli ihana odottaa kunnon harjoituksii ja saada uusii juoksukavereit!