Hiihtounelmaa Vierumäellä

Lähdin Loppiaislauantaina iloisena automatkalle Vierumäelle sukset mukanani. Olin lukenut, että hiihtoladut ovat nyt kunnossa ja ilmaiset. Tiedätkö, että ostin sukseni useita vuosia sitten, kun sain työkiertoni päätteeksi lahjakortin urheilukauppaan. Ostin Nanogrip parit itselleni, jotta minun ei tarvitse voidella suksiani, vaan pääsen suoraan hiihtelemään.

Vierumäellä golfkentät nukkuivat ulkona talviunta ja pururata oli valjastettu hiihtokansalle. Urheilukaupasta pystyi vuokraamaan sukset ja monot. Talvi toi kauniin luonnon eteesi. Mäntymetsät olivat lumessa ja hanki hohti valkoisena. Hiihtäessä minun silmälasini menivät huuruun, mutta muuten muistelin hyvää hiihtoasentoa ja annoin mennä eteenpäin.  Hiihdin kaikessa rauhassa pari kierrosta suksillani. Kuuma siinä tuli ja olin laittanut aivat liikaa päälle, kun luulin, että on kylmä viima.

Illasta päätin vielä jatkaa urheiluani eli kuplahalliin kuntosalille ajelemaan soutulaitetta ja nostelemaan painoja. Siellähän oli tuttuja treenaamassa! Kylläpä oli kiva vaihtaa kuulumisia ja rupatella hetken ennen omaa treeniä. Olen päättänyt vuonna 2019 hoitaa lihaskuntoani paremmin kuin viime vuonna ja saada itseni hölkkä kuntoon. Uskon säännölliseen liikuntaan.

Juoksuvalmentajana saan vakiovuorona valmentaa kuudesluokkalaisia kerran viikossa nyt kevään ajan. Haluan opettaa oppilailleni nimenomaan liikunnan iloa. Harkoissani on tekemisen meininki leikin varjolla. Saan suunnitella ohjelman heille etukäteen ja touhuta heidän mukanaan.


Kyllä oli jännittävä MM Nuorten jääkiekko-ottelu Loppiaisena
. Heräsin juuri sopivasti katsomaan vikat erät pelistä, kun tilanne oli Suomelle 1-0. Niin vauhdikasta menoa nuorilla leijonilla! Peli oli  todellinen jännäri! Vika maali Suomelle 3-2 ja kultaa tuli.

Paljon Onnea koko joukkueelle!
Voin vain arvata, että kuinka paljon treeniä, yhteenhiomista tämän joukkueen pelaajat ovat tehneet. Onnistumista saa juhlia.

Hyvä Suomi 🇫🇮 ja Nuoret Leijonat

Toivotan sinulle lukijani liikunnallista tammikuuta. Nautitaan yhdessä talvesta ja ollaan reippaita.

 

 

 

Hiihtolomalla Vierumäellä

IMG_4260

Suomen Urheiluopisto perustettiin 1927 Lauri ”Tahko” Pihkalan ideana Vierumäelle. Salpausselän mutkat eli ala- ja ylämäet ulottuvat tänne saakka. Mäntymetsäinen luonto kutsuu siellä liikkumaan metsiin. Opiston alue on iso, joten sinne mahtuu hyvin viettämään lomaa. Vierumäki on minusta uudistunut hienosti ja kaikille on tarjolla erilaisia aktiviteetteja.

vierumaki

Talvi tuli takaisin meille etelään hiihtolomaviikolle. Onpa ihanaa päästä mökiltä suoraan koneladuille hiihtämään. Valkoinen puhdas lumi on niin kaunista. Puut ovat myös talviasussa. Hiihtäjiä oli ulkomailta saakka, kun Lahden Salpausselällä pidettiin ne MM-esikisat. Vierumäki toimi urheilijoiden majoituspaikkana.

IMG_4247

Vierumäki on tuttua tutumpi perheelleni! Kun tytöt olivat pieniä, meillä oli tapana vuokrata mökki kuntokylästä tai -rinteestä talvisin ja kesäisin. Kolusimme opiston lähimetsissä ja talvisin laskimme pulkalla ja hiihtelimme laduill. Perheemme viime visiitistä on ehtinyt vierähtää useampi vuosi. Vierumäen talvinen luonto pääsi yllättämään minut!

IMG_4253

Kävin poikani kanssa lumikenkäileen ”Lettujärven” harjuilla. Oli niin hauskaa kivuta ylämäkii paksussa lumessa ja puuskuttaa. Pojasta oli kiva kaatua lumeen! Ilkankurussa laskettiin pulkalla vauhdikkaasti. Minun piti vähän jarrata jalalla, kun tuli niin kova vauhti. Sain hiihtää ihan yksinkin ja katsella kaunista talvimaisemaa. Kerätä itselleni voimia kohta alkavaan kevääseen.

Luulenpa, että ensi kesänä haluan palata takaisin katsomaan aurinkoista Suurijärven maisemaa.