Mustikassa Saimaalla


Lähdin aamusta aikaisin ajelemaan ystäväni mökille Saimaan rannalle Savon sydämeen.
Pidin yhden tauon Juvan pesäpallokentällä ja starttasin autoni eteenpäin kohti määränpäätä. Olin tavannut ystäväni viisi vuotta sitten ja olin innoissani, että voisimme viimein vaihtaa kuulumiset ja viettää pitkän kesäviikonlopun yhdessä.

Pilvipoutainen päivä innosti meidät souturetkelle ja koira tuli mukaan veneeseen pelastusliivit yllään. Minäkin soudin pienen pätkän. Kun menimme järven selälle, niin vene alkoi keikkumaan.  Päätimme rantautua kallioiselle luodolle hetkeksi, katsella sieltä maisemia.



Seuraavana päivänä soudimme veneellä läheiselle niemelle mustikkaan
, jotta voisimme tehdä kesän ensimmäisen mustikkapiirakan mökillä. Muutaman tunnin saimme uurastaa, jotta kippomme täyttyivät mustikoista ja pääsimme paluumatkalle. Järvellä lipui joutsen rauhallisesti eteenpäin.

Kävimme hiekkatiellä ulkoiluttamassa koiraa ennen saunomista ja pulahdusta järveen. Luonnon rauha oli sanoin kosketeltavana Saimaan rannalla. Iltanuotiolla ihailimme järven tyyneyttä ja punertavaa taivasta sekä katselimme harmaiden sadepilvien röykkiöitä.

Rentouttavaa loppukesää sinulle lukijani!



Minusta parasta kesässä on metsässä retkeily, uiminen ja liikkuminen ulkoilmassa.

Saimaan aalloissa

 tunneli   

Mökki, laituri, soutuvene ja uiminen kuuluvat kesälomaani. Tänäkin kesänä suunnistin tutulle Niinisaarelle mökkitien varteen. Oloni tekee turvalliseksi, kun jo vähän tietää paikkaa etukäteen. Laavun rinteeseen pääsin mustikkaan, lenkkipolkulle rullaamaan kilometrejä.

sukkia

Viileämmässä säässä innostuin kutoamaan useammat villasukat, yhdet pojalleni, tytölleni ja mummollekin. Katselin Amsterdamin kisoja ja puikkoni kutoivat samaanaikaan kilpaa. Mökissämme oli käsin kudotut matot, virkatut pöytäliinat jne. Hyvä, että kesäisinkin ruokakaupasta voi ostaa lankaa. Minulla on ollut koko kevään ja kesänajan päällä tämä käsintekemisen vimma.

lintukivella

Luonnossa veden äärellä huomaa eläinten käyttäytymisiä aivan uudella tavalla. Sorsaperhe kävi rannan mättäissä syömässä mustikoita, rantakäärme tuli laiturille lämmittelemään, telkkäpariskunta vaelsi pitkin rantoja. Yhtenä aamuna joutsenet aloittivat aamua uiskentelemalla rantakaislikossa.

telkka

Suomen kesä on ihanan vihreä, vedet puhtaat, ilmat jännittävän vaihtelevat. Kesälomalla puuhaillaan, touhutaan ja kerätään voimia syksyyn. Ulkoilma tekee ihmeitä meille kaikille. Vanhanajan tiilimurskakenttä herättää monet muistot. Hienoa, että näitä on säilynyt edelleen…

kentta

Toivotan sinulle Aurinkoista ja Iloista Kesänaikaa!