Tule kevät takaisin


Pääsiäisenä aloitin pihani siivousta
, leikkasin viinimarjapensaita, herättelin biokompostiani ja perkasin kukkapenkkiäni. Haravoin omenapuiden lehtiä, mitkä olivat jääneet maahan syksyllä. Oli niin mukava puuhastella ulkona keväisen lämpimässä säässä.

Olen istuttanut tomaatintaimia sekä persiljaa kasvamaan olohuoneen pöydälleni. Yritän hoitaa niitä hyvin, että saisin satoa kesällä. Pian taimet pitää istuttaa isompiin ruukkuihin, jotta ne lähtevät kasvamaan tuuheimmiksi.

On ollut mukava hölkkäillä lähiteillä. Olen monesti mennyt pellon läpi ja tarkkaillut muuttomatkalla olevaa joutsenparia. Varjoisessa ylämäessä on pitänyt väistellä jääkasoja ja lätäköitä. Aurinkoisilla paikoilla tie on ollut ihan sula ja matka on taittunut joutuisasti.

Takatalvi yllätti meidät heti pääsiäisen jälkeen. Lumi valtasi nurmet sekä tiet. Ensin piti pihan perältä käydä hakemassa lumikola ja sitten putsata lumet pois. Aika monet lumityöt on tullut tehtyä talvella. Täytyy toivoa, että lumet sulaa nopeasti ja kevät palaa takaisin meille.

Toivotan sinulle lukijani Hyvää Alkavaa Kevättä!

Päivä Naisten kympillä

   
Naisten kympillä lämmitteli alkutunnelmaa Mikko Harju kitaransa kanssa. Vietin ystävieni kanssa päivän Naisten kympillä muiden yli 4 tuhannen kanssa. Naisia tuli alueelle mukavan paljon, nyt osallistujia oli huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten elokuussa. Olimme päättäneet, että kävelemme uuden reitin yhdessä.

Luulimme, että koko reitti on asfalttia.
Iloksemme huomasimme, että Hietalahden rantareitti oli hiekkaa. Jaloilleni hiekka sopii paremmin kuin kova asfaltti. Välillä meitä vastaan tuli hiekkapölypilvi, kun merenrannalla tuuli pääsi puskemaan. Jono naisia kulki reippaasti eteenpäin ja pian reitti kääntyi Ruoholahden maisemiin.

Ruoholahdessa kanavanrannalla kukkivat kauniisti eriväriset tulppaanit
. Kevät oli parhaimmillaan nyt, kun kaikkialla vihersi ja puihin olivat puhjenneet vihreät lehdet. Jaksoimme kulkea eteenpäin jonon mukana reipasta kävelyvauhtia ja yhtäkkiä huomasimme, että matkaa maaliin oli enää pari kilometriä.

Loppumatkalla näimme puisen Pikku-Finlandian
, joka on rakennettu isomman taakse. Hienon näköinen rakennus minusta. Töölönlahti näytti rauhalliselta, kun siellä ei näkynyt yhtään sup-lautaa. Tankkasimme eväitä maaliin päästyämme yhdessä ja lähdimme kasseinemme kotimatkalle.

Ehkäpä vuoden päästä uudestaan?

Reippaan liikunnallista alkukesää sinulle lukijani!

Kevään odotusta

   

Tilasin lumihankien keskellä 5 neliön kasvihuoneen pihalleni. Kasvihuone on muovilevykennoa, jossa on avattava ovi ja kattoluukku. Paketti on koottu kolmeen eri osaan. Vähän kyllä mietitytti, että onko siinä kaikki. Odottelen innolla, että pihaltani lumet ja jää lähtevät. Varastossa minulla talvehtivat viimevuotiset pelargoniani. Maaliskuussa nostin ne sisälle kasvamaan. Aurinkoisina päivinä pelargoniani käyvät terassilla vähän tuulentumassa. Olkkarin pöydälleni olen kylvänyt tomaatin siemeniä, persiljaa, basilikaa, salaattia ja herneitä. 

Joululomalla kutomani Alpakkapipon purin, koska se oli venynyt aivan liian suureksi. Tällä kertaa valitsin Strömsö -pipon ohjeen ja sain kudottua uuden sopivan kokoisen pipon. Tein myös toisen samanlaisen hopeansinisen. Kun laitan puikot heilumaan, niin pipo valmistuu parissa päivässä. Osaan tehdä kahden langan kierrot ilman apupuikkoa. Minun naapurini on saamassa luonnonvalkean Strömsö -pipon, kunhan ehdin käydä ostamassa sopivat langat.  

Joudun taas ajamaan kuntopyörääni, kun vasen polveni kipeytyi jälleen uudelleen. Jumppaohjelma on kanssa menossa. Kävin näyttämässä polveani ortopedille ja hyvä uutinen on, että kaikkea voin tehdä. Polveni pitää liikkeestä. Tulen saamaan polveeni jonkun nivelainepistoksen, jonka pitäisi helpottaa niveleni toimintaa. Pari kertaa viikossa käyn ryhmäliikunnassa: jumppaa ja kuntosalia.

Viikoittain ohjaan yleisurheilua koululaisille. Edellisiltana suunnittelen paperille meidän treenit ja sitten vähän soveltaen toteutamme ne. Tällä viikolla meinasi tulla sama treeni koululaisille kuin heillä oli maanantaina. Onneksi sain viestin, että ehdin muuttaa suunnitelman toiseksi. Minusta on kiva olla nuorten kanssa yhdessä!

Toivottavasti pääsiäiseksi lumet sulaisivat ja ilma lämpenisi. Olisi niin mukava päästä kunnolla pihatöihin, suunnittelemaan kasvihuoneeni paikkaa sekä tekemään pohjatyöt sille.

Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle lukijani!

Kevät herättää viherpeukaloni

 

Olen kasvatellut siemenistä persiljaa, kirsikkatomaatteja, sokeriherneitä ja basilikaa olohuoneen pöydän edessä. Tilasin verkkokaupasta pari pikkuista pöytäkasvihuonetta, jotta taimillani olisi hyvät oltavat kasvaa ja vahvistua. Kasvun ihmeitä on hauska päivittäin seurata. Pääsiäisenä yritän saada tomaatintaimeni siirrettyä isompiin ruukkuihin.

Kotoilu sekä etätyöt ovat herättänyt minussa myös vähän kotini sisustamisintoa. Voin kertoa sinulle, että en pidä itseäni juurikaan sisustusihmisenä. Niin vain kävin tilaamassa uudet Marimekon verhot olohuoneeseeni ja keittiööni. Verhot jäivät liikkeeseen tilaukseen ja saan ne kotiini huhtikuun puolella lyhennettyinä.

Kevät herättelee myös juoksuintoni, kun upea luminen talvi on taittumassa ja pyörätiet sulaamassa. Sukseni olen pakannut autotalliimme odottelemaan ensi talvea. Lihaskuntotreenejä olen patistanut itseni tekemään pari kertaa viikossa kotona tai ulkona terassillani. Odottelen tässä uutta ulkotreeniohjelmaani innolla.

Poikani kysyi minulta:  – Äiti voisimmeko ottaa eväät ja mennä joku päivä vaeltamaan Sipoonkorven metsiin viime kevään tapaan?

Minä vastasin: – Tottakai me voidaan joku arki-ilta suunnistaa yhdessä retkelle sinne ja otetaan oikein kunnon eväät mukaan meille.


Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle lukijani.
Hyvää Pääsiäisen aikaa!

Kevät kirmaisut


Huhtikuun lämpöaalto haihdutti lumet pois pururadoilta ja hiekkapoluilla lenkkeily alkoi.
Hetken aikaa piti tassuttaa jääkasoissa, mutta ilmat lämpenivät nopeasti, jääkasat lähtivät ennätysvauhdilla pois. Talven jälkeen on aina mukavaa päästä pururadoille lenkkeilemään ja katsomaan ensimmäisiä valkovuokkoja. Tervanokka odottaa jo kesän uimareita ja lautasurffaajia.

Olen saanut vetää Junior Juoksukoulua ja pääsiäisen jälkeen pääsimme lähipururadalle kirmaamaan ylämäkiä sekä laskemaan alamäkiä. Tunnen pururadan jokaisen mutkan, koska olen kiertänyt rataa satoja kertoja.  Juoksukoululaiset innokkaasti tekevät suunnittelemani ohjelman koordinaatiota, pelaavat ja harjoittelevat esim. ylämäkijuoksua. Hiekkapolut ovat kivituhkaa, metsäpoluilla kulkee maastopyöräreitti. Pyöräreitti on vähän pienentynyt, koska pururatamme itäkulmaan rakennetaan uusia asuintaloja.

Innostuin ostamaan uusia puutarhavadelman taimia ja istutin ne paraatipaikalle kasvimaani kulmiin. Toivottavasti astiataimet juurtuvat hyvin ja innostuvat kasvamaan tuuheiksi. Meidän pihalta olemme karsineet omenapuiden oksia, jotta mahdumme kulkemaan. Puut ja pensaat alkavat vihertää, nurmikkokin, vaikka sammal on melkein valloittanut sen. Pihallani leikkimökin kulmaan on levinnyt uusi karviainen.

Mitä kesälajeja sinä harrastat? Minä lenkkeilen aika usein, sitten ulkoilutan ystäväni kanssa koiraa kävellen, pyöräilen poikani kanssa. Valmennan ja opetan yleisurheilua harrasteryhmille. Tiedätkö, että meidän perheen tuulikaapin täyttää kymmenet lenkkarit. Välillä on vaikea löytää omat muiden joukosta. Kaikilla on erikoisia eli emme voi vaihdella lenkkareita keskenämme.

Toivotan sinulle lukijani liikunnallista loppukevättä kukkivan kirsikkapuu kuvan kera!

Kunnon kohotus hölkkäämällä

Ihanaa tiet on sulaneet ja tekee mieli lenkille hölkkäämään kaduille ja poluille! Kun vielä aurinko alkaa paistamaan pilven läpi, niin  sitten vaan tuulipuku päälle ja menoksi. Juoksukuntoni ei talven jälkeen kovin kummoinen ole, vaan on aloitettava aika hitaalla vauhdilla. Lenkkarit eivät paljoa nouse tienpinnasta ja taas on kineesioteippiä jalkapohjissani, kun jostain syystä kantapäät ovat tulleet kipeiksi. Eihän ne itsestään kipeydy, vaan jotain on jäänyt talven aikana tekemättä. Siis olen laistanut jumppaamisesta. Fyssarini suositteli minua opettelemaan rullahiihtoa. Viime keväänä ostin välineet itselleni ja kokeilinkin muutamia kertoja hiihtämistä niillä. Uuden oppiminen näin keski-iän kynnyksellä vaatii aika monta toistoa ennenkuin homma alkaa sujumaan.

Pääsiäinen on tulossa ja toivottavasti ilmatkin lämpenevät! Omalle pihalle tekee mieli mennä puutarhahommiin. Tosin piha on vielä tosi märkä, eikä sinne haravoimaan ole mitään asiaa. Eilen piti kääntää jo lapiolla kasvimaata. Piipahdin tänään puutarhalla pyörällä ostamassa sinisiä orvokkeja, perunanarssissin ja tavallisenkin, kun kukkapenkit ovat vasta sulanneet. Haluaisin olla puutarhuri, mutta vielä minun ei ole mahdollista vaihtaa alaa. Tapasin kukkakaupassa puutarhuri-harjoittelijan ja kyselin hänen opiskeluistaan mielenkiinnolla.

Kevät kutsuu juoksemaan, lenkkeilemään, pyöräilemään tai pitkille kävelylenkeille. Aiotko osallistua moneen hölkkä- tai kisatapahtumaan? Itse käyn muutamassa kuntoilutapahtumassa tänä vuonna: Naisten kympillä, Nicerunissa ja ehkä Tallinnan kympillä. Tavoitteet pistävät yrittämään enemmän ja kuntoilemaan säännöllisesti. Vanhasta muistista tein viikko sitten kevään ensimmäisen vetotreenini pururadalla. Juoksin alamäkivetoja, jotta olisi kevyempää…

Toivotan sinulle Aurinkoisia kevätpäiviä ja Tsemppiä kuntoiluun ja kisailuun!

 

Kevättä ilmassa

alppiruusu
Nyt on kevät meillä käsinkosketeltavissa
. Odotan vihreää aikaa eli puiden silmujen avautumista. Aamuisin kuulen jo lintujen laulua ja huomaan valoisuuden. Pyöräilykausi on alkanut monella. Laskin eilen Pasilan liikennevaloihin tulevan viisitoista työmatkapyöräilijää. Kävelykin raikkaassa ulkoilmassa piristää kummasti. Kesäpäivänä voisin kävellä, vaikka linnanmäen humuun tai uimastadikalle.

portaat

Juoksuportaat löytyvät Sherwoodista eli Keinukalliolta. Viime sunnuntaina olin treeneissä kuvan portaissa ja jaloissa kyllä nyt painaa. Tulee aivojumppaa, kun yrittää  päästä ylös portaita ja hengitys lähtee pelaamaan. Keinukallion pururata ja hiekkapolut rauhoittavat kummasti. Joko on muurahaisten valtatie näkyvissä lempipururadallani?

terassi

Kevään kunniaksi olen siistinyt oman pihani leikellen angervot, hanhikit, ystäväni omenapuut ja mummon pihlajan. Touhuaminen puutarhassa on virkistävää ja siinä näkee heti kädenjäljen. Istutin ruukkuihin orvokkeja, kun narssissit ja krootukset ovat vasta heräämässä talven jäljiltä kukkapenkissäni.

yrtti

Töiden kahvitilan ikkunalaudoilla kasvattelen salaattia, herneitä ja vihanneskrassia. Käsityöbuumini alkoi ennen pääsiäistä ja nyt minulla on puutarhainnostus päällä, vaikka pihani on jo melkein 20 vuotta vanha. Välillä olen itsekin ihmetellyt keväistä energiaani, mutta toivon sen jatkuvan pitkään.

Muista sinäkin katsella ja kuunnella kevättä!