Pärnu pieni aarre

   

Ajelimme isännän ja pojan kanssa Pärnuun kesälomalle muutamaksi päiväksi. Tallinnassa meidän automme harhaantui vielä rantareittiä Tarton suuntaan, kunnes pääsimme oikealle reitille: Pärnun tielle. Voi ei mitkä tietyöt tiellä nro 4 olikaan. Hidastusta oli melkein puolet loppumatkasta. Olisi kannattanut ajaa Haapsalun tietä pitkin vähän pidempää reittiä kohti Pärnua…

Pärnu oli vihreiden puistojen kaupunki. Kaupungissa oli kunnostettu monta viherpuistoa ja niistä löytyi isoja tammia, saarnipuita sekä lehmuksia. Kauniit kukka-asetelmat koristivat puistoja ja katujen varsia. Puistoihin oli merkitty eripituisia kävelyreittejä ja monet pyöräilivät niitä ympäri.


Isännän kanssa aloitimme lomapäivämme kuntoilemalla aamulenkillä lähellä pitkää rantaa.
Pojallani oli pikkuisen univajetta, niin hän käänsi kylkeä aamusta ja jatkoi uniaan. Aikaisin aamusta oli mukavan viileää sekä happirikas ilma. Hotellimme pienessä kylpylässä kävimme viilentymässä ja rentoutumassa.

Päivällä lähdimme yhdessä tutkimaan Pärnua. Joen vasemmalta puolelta löytyi pitkä aallonmurtaja, mitä pitkin pystyi kävelemään majakalle hypellen kiviä eteenpäin, kunhan oli hyvät kengät jalassa.  (Minulla oli vain liukkaat rantasandaalit eli jäin uittamaan jalkojani mereen.)  Linnapuiston läheltä löytyi suihkulähde ja siitä hyvin läheltä Tallinnan portti 1600-luvun valliportti.


Toivotan sinulle lukijani aurinkoisia lomapäiviä ja liikunnan iloa!

 

Vallisaaren maisemat


Juhannusviikonlopun sunnuntaina oli poutaa,
joten lähdimme heti aamusta autolla kohti Katajanokkaa ja siitä lautalla Vallisaareen. Kauppatorilta lauttamatka kesti 20 minuuttia. Matkalla ohitimme Lonnan sekä Suomenlinnan ennen kuin rantauduimme Vallisaareen. Tyttöni on kesätöissä yhdessä saaren kahviloista. Kävimme moikkaamassa hänet.
Kävelimme Aleksanterin saarikierroksen 3 kilometriä hiekkapolkuja pitkin välillä pysähdellen Helsinki Biennalin teosten kohdalla.  Niityt kukkivat keltaisena ja puut vihersivät kauniisti. Lehmukset olivat kasvaneet todella isoiksi. Luonto on saanut villiintyä monessa paikassa saarella. Vallisaaren eteläosa on suljettu käytöstä, koska siellä on edelleen vaarallisia rakenteita.

Kierroksella näimme peuran hyppelemässä, joutsenia, perhosia
. Aleksanterinpatterin yläsillalta oli hienot näkymät kohti Suomenlinnan merimaisemaa. Alhaalla näkyi virkattu vaalea suuri teos. Biennaali 2025 aiheena on Suoja: Pinnan alla ja yläilmoissa, joksikin tullen ja jonnekin mennen.

Vallisaaren paluulautan läheltä pääsisi vierasvenesataman jälkeen pengertien kautta kallioiselle Kuninkaansaarelle. Kävimme katsomassa pengertien peilisen kaukoputkiteoksen, mutta seuraavalle Vallisaari-retkelle jäi Kuninkaansaaren 2,5 kilometrin reitti koluttavaksi.

Toivotan sinulle lukijani Aurinkoisia Kesäpäiviä!

Perhosia heinäpoudalla

 

Pihaltani nokkosten lehdet lähtivät nopeasti, kun perhosten toukat popsivat ne. Olenkin nähnyt useita nokkosperhosia kukissa ja pelloilla. Lähipellolla kaura alkaa olla pian kypsää sadonkorjuuseen. Lämpö vauhdittaa marjojen ja omenoidenkin kypsymistä. Olen jo aloittanut viinimarjojen keräämisen talteen.


Tiedätkö, että salaattini alkoivat kukkimaan, kun olivat ensin kasvattaneet pitkät varret.
Sekin johtuu kuivuudesta. Toki iltaisin olen kastellut niitä, mutta nyt on satanut liian harvoin. Mehiläiset pitävät näistä sinisistä salaatin kukistani. Tomaattini kukkivat keltaisia pikkukukkia ja joissain taimissa on kasvamassa pieniä kirsikkatomaatteja.

Tein ystäväni kanssa kesäretken Hattulan Pyhän Ristin kirkolle katsomaan 1500-luvulla maalattuja seinämaalauksia.
Olen keväällä lukenut Anneli Kannon kirjan ”Rottien Pyhimys”, joka kertoo kuvitteellisen tarinan kirkon seinämaalareista. Halusin omin silmin käydä katsomassa maalaukset. Ne ovat hienoja ja niitä on paljon.

Poikani on ahkeroinut kesätöissä paikallisessa kirjastossa.
Kirjastossa hänelle ovat kirjat tulleet tutuimmiksi. Aamusta hän etsi matkailuun liittyviä kirjoja, jotta saisi koottua oman näyttelypöydän. Olemme jutelleet paljon kirjoista yhdessä ja se on ollut kivaa.

Terassin kulmallamme meillä on talitintin pesä ja sieltä kuuluu linnunlaulua: tsirp, tsirp.
Emolintu käy usein pesällä tuomassa ruokaa poikasilleen. Jännäämme, että milloin poikaset lähtevät sieltä lentoon…

Toivotan sinulle lukijani mukavaa loppukesää, nautitaan helleilmoista!

Juoksemassa Naisten Kympillä

alku

Pilvet roikkuivat Helsingin yllä, kun lämppärinä Maija Vilkkumaa pisti parastaan Naisten Kympillä. Laitoimme jalat heilumaan hyvän ystävättäreni kanssa ja pääsimme rentoon fiilikseen. Bajamaja jonoon poikkesimme ennen lenkille lähtöä. Sitten vauhdilla juoksimme starttiin mukaan nokka kohti baanaa.

maijavilkkumaa

Hietaniemen ranta jäi taakse ja sininen letka meni eteenpäin. Meilahden maisemat on kauniit. Purjeveneitä näimme rannassa. Lenkki tuntui ihan kevyeltä letkan mukana. Hiekalla jäi pölypilvi, kun siitä meni satoja juoksijoita läpi. Ilma oli sopiva eli aurinko alkoi näyttäytyä vasta puolimatkassa.

sininen

Keskuspuisto odotti meitä vihreänä. Mustikat näyttivätkukkivan ja koivut hohtivat vihreänä. Hevoskentänreunaa painoimme menemään kohti Stadionin siltaa. Viimeisille kilometreille pistettiin vähän vauhtia tossuihin ja annettiin juoksun liitää. Kymppi meni helposti juosten läpi ja jäi voimaa loppuunkin. Reitillä näkyi äitejä pikkutyttöineen juoksemassa myös. Yhdellä tytöllä oli samanlaiset keltaiset lenkkarit kuin minulla.

polkupicnik

Maali odotti Finlandiatalon nurkalla. Ihanaa, että tuli kierrettyä kymppi keskellä Helsinkiä naisten ympäröimänä. Pidän siitä, että naiset saavat itse valita oman lähtöryhmän. Kympin voi mennä oman kunnon ja seuran mukaan juosten, hölkäten tai kävellen. Söimme Picnikin musiikkitalon kivetyksillä ja sen jälkeen loppujoogat sekä poikabändin Elias Kaskisen konserttiin hyppimään loppuverryttelynä aurinkoiselle nurmikolle. Liikunnallinen sunnuntai on takanapäin.

konsertti

Toivotan lukijoilleni Aurinkoista ja Liikunnallista Kesänaikaa! Vihreä sydän