Päivä Naisten kympillä

   
Naisten kympillä lämmitteli alkutunnelmaa Mikko Harju kitaransa kanssa. Vietin ystävieni kanssa päivän Naisten kympillä muiden yli 4 tuhannen kanssa. Naisia tuli alueelle mukavan paljon, nyt osallistujia oli huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten elokuussa. Olimme päättäneet, että kävelemme uuden reitin yhdessä.

Luulimme, että koko reitti on asfalttia.
Iloksemme huomasimme, että Hietalahden rantareitti oli hiekkaa. Jaloilleni hiekka sopii paremmin kuin kova asfaltti. Välillä meitä vastaan tuli hiekkapölypilvi, kun merenrannalla tuuli pääsi puskemaan. Jono naisia kulki reippaasti eteenpäin ja pian reitti kääntyi Ruoholahden maisemiin.

Ruoholahdessa kanavanrannalla kukkivat kauniisti eriväriset tulppaanit
. Kevät oli parhaimmillaan nyt, kun kaikkialla vihersi ja puihin olivat puhjenneet vihreät lehdet. Jaksoimme kulkea eteenpäin jonon mukana reipasta kävelyvauhtia ja yhtäkkiä huomasimme, että matkaa maaliin oli enää pari kilometriä.

Loppumatkalla näimme puisen Pikku-Finlandian
, joka on rakennettu isomman taakse. Hienon näköinen rakennus minusta. Töölönlahti näytti rauhalliselta, kun siellä ei näkynyt yhtään sup-lautaa. Tankkasimme eväitä maaliin päästyämme yhdessä ja lähdimme kasseinemme kotimatkalle.

Ehkäpä vuoden päästä uudestaan?

Reippaan liikunnallista alkukesää sinulle lukijani!

Kävelyllä Hesan rannoilla

Helsinki

Kesäinen Helsinki suorastaan kutsuu kävelylle. Aloitimme reitin Katajanokalta ja kiersimme sen ympäri hiekkapolkua pitkin. Tyrnipensaita kasvoi aivan meren vieressä. Toivottavasti lämpöä vielä riittää, että marjat ehtivät kypsyä. Kauppatorilla oli muutamia turisteja jo aamupäivästä sekä vanhassa kauppahallissa. Me jatkoimme reippaasti eteenpäin Tähtitornin puistoon. Ylämäkeen kiipeäminen alkoi tuntua jaloissa vähitellen.

tyrni

Jätskitauon pidimme Kaivopuiston rannassa katsellen valkoposkihanhien temmellystä. Poikani oli mukana kierroksella ja hän katseli ahkeraan liikkuvia veneitä. Minä ihailin kauniita kukkaistutuksia, jotka kaupunki on suunnitellut täksi kesäksi moniin puistoihin. Omalta pihaltani ei löydy näin hienoja värejä kukista, vaan meidän pihalla lähinnä keltaiset hanhikit kukkivat parhaillaan.

Kaivopuisto

Poikkeamalla keskustasta vähän kauemmas pääsee aitoon merelliseen tunnelmaan. Rantoja pitkin löytyi hyviä ulkoilureittejä ja monet viettivätkin sunnuntaita reippaillen. Uspenskin katedraali oli avoinna ja pistäydyimme siellä sisällä ensimmäistä kertaa muiden turistien joukossa. Suomenlinnan retki jäi odottamaan vielä seuraavaa kertaa ja samoin Uunisaari

Uunisaari

Lauantai-illan päätteeksi osallistuin Hietaniemen rannassa hyvän ystäväni kanssa Twilight -juoksutapahtumaan. Ilma oli ihanan kesäinen + 22 astetta ja hyvin tarkeni juosta. Reitti kulki Hietaniemestä Meilahden kautta Seurasaareen ja takaisin. Tänä kesänä olen kyllä jonkin verran hölkkäillyt, mutta ylämäissä jouduin antamaan periksi parempi kuntoisille. Toki juokseminen kisassa laittaa vauhtia omiin jalkoihinkin ja on pakko yrittää joukon mukana…

Hietaniemi

Aurinkoista elokuuta sinulle, Nautitaan loppukesästä täysillä!