Helsingin Punavuoress

Hyvä ystäväni on perustanu liikkeen Fredrikintorille. Kävin hänen luonaan töiden jälkeen ja vietimme illan yhdessä. Helsingissä oli lumet sulanneet kokonaan. Huomasin asian, kun kiireellä oikaisin Ruttopuiston läpi. Aurinko paisto ja oli keväinen ilma. Tuuli vielä kyllä vähän kylmästi, joten talvitakki oli omiaan.

lupaus

Punavuoressa on kauniita liikkeitä ja rakennuksia. Siellä voi todella tehdä ikkunaostoksia! Monien liikkeiden näyteikkunat on sisustettu houkutteleviks ja kauniiks. Vanhat kerrostalot antavat arvoa omalla tavallaan. Johanneksen kirkko löytyy tästä läheltä, samoin Normaalilyseo.

Savonlinnalainen seppä on takonut kauniin ikkunataulun ystäväni liikkeen ikkunaan. Tämä on luonnossa aivan upee! Suomesta löytyy monii käsityöläisiä ja kädentaito on ainutlaatuista. Itse olin koululaisena TET-harjoittelussa kukkakaupassa ja kaupan floristi opetti mulle kukkakimppujen sitomista. Olin heillä myös sunnuntaimyyjänä opiskeluaikana.

ikkuna

Illan jo alkaessa hämärtyy lähettiin kotimatkalle Punavuorest kohti Erottajaa. Kävely keväisessä Helsingissä oli piristävää. Toki odotan vielä, että lämpenee hiukan lisää ja puut alkavat viheriöidä sekä luonto herätä kevään kukoistukseen.