Hiekkatie mutkitteli ylä-alamäkeä, edelleen kohti niemeä ja meidän sinistä vuokramökkiä Saimaan rannalle.  Jännityksellä odotimme, millaisella mökillä viettäisimme lomaviikkomme. Ilma oli kesäisen lämmin ja heti menimme poikani kanssa uimaan. Järvessä uiskenteli rantakäärme ja se päätti rantautua kalliolle lämmittelemään.

Sunnuntaina aamupäivällä lähdimme kaikki lenkille mäkiseen maastoon. Ylämäet piti ottaa rauhallisesti, koska mäkiä oli yhtenään. Kärpäsiä tahtoi tulla häiritsemään menoamme, mutta hyttysiä ei onneksi ollut. Mökille päästyämme lenkin jälkeen hyppäsimme uimaan laiturilta. Kiersimme myöhemmin veneellä pienen kierroksen poikani kanssa. Kauempaa meidät ohitti moottorivene ja kohta keikuimme kunnon aalloissa veneellämme.

Paikallisesta kylästä etsimme urheilukentän. Se oli hiekkakenttä, jota kierteli lenkkipolku. Useana päivänä poikkesimme urheilemassa siellä, teimme koordeja ja poikani juoksi muutaman pyrähdyksen. Yhtenä iltana urheilukentälle valui yhtenään perheitä ja pieniä jalkapalloilijoita. Heillä alkoivat pian yhteistreenit vihertävällä nurmella. Oli kiva katsella innokkaita pieniä treenaajia!

Mökkimme läheltä löytyi pienen ajomatkan takaa Rakokiven kalliot ja luontopolku. Siinä kaksi kalliota oli  jääkaudella jäänyt noin 30cm päähän toisistaan ja niiden välissä oli syvä rotko. Ihan hieno luontoilme. Metsä hehkui sinisenään mustikoita, kun kuljimme reittiä eteenpäin. Tosi hyvä, että luontopolku oli merkitty hyvin punasilla merkeillä, muutoin kyllä olisimme eksyneet näihin metsiin ja jylhiin kallioihin.

Mökillä oli rentouttava katsoa järveä ja kuunnella luonnon ääniä. Tykkäsin ihailla rantapuita, kallioita, vihreitä koivuja, kaislikoita, katsella veden virtausta. Läheisessä niemennokassa oli kuikkaparvi ja ne ääntelivät hauskasti. Mökin rannassa meitä kaikkia ihmetytti lehdetön haapa. Miksi siihen ei ollut puhjennut lehtiä tänä kesänä?